Etusivu  Esittely Koirat Kasvatit  Pentuja  Uutiset  Kuvia  Linkit  Yhteystiedot  Vieraskirja


Uutiset 2008
2012    2011    2010    2009    2007    2006

29.12.2008
Eilen sunnuntain kunniaksi syntyi Cinnan ja Onnin rakkauden vauvat! Pentueessa on 4 mustaa urosta ja 2 mustaa narttua. Lisäksi valitettavasti menetimme 1 tytön ja 1 pojan enkeliksi sateenkaaren reunalle.

Synnytys antoi merkkejään jo lauantai aamuna, mutta sitten viimein odotus palkittiin ja pennut syntyi maailmaan sunnuntaina 28.12.2008 aamupäivän aikana.

Synnytys meni hyvin, vaikka voimia se Cinnalta ottikin. Sekä pennut että emä voi hyvin. Cinna otti heti oikein supermamman roolin, tiesi heti mitä sen kuuluu tehdä ja hoitaa pennut. Cinna on niin huolehtivainen ja haltioissaan pikkuisistaan. Itse tuuppii pennut nisälle, hoitelee pesut tunteella jne. Maito lähti Cinnalla tulemaan heti ja sitä on riittänyt hienosti elämän alkutaipaleen käynnistykseen vauvoille.

Lisää tietoa ja kuvia laittelen, kun vain ehtii. =) Suurkiitos Hennalle ja Marille kätilöintiavusta, opastuksesta, neuvoista ja tuesta!



26.12.2008
Laskettu aika lähestyy. Cinna edelleen yhtenä kappaleena. Neiti nukkuu paljon ja kerää voimia.
Kuvassa takana 61 tiineysvuorokautta.


21.12.2008
Cinna voi edelleen hyvin, mutta PAKSUSTI! Ruoka maistuu vielä hyvin. Cinna pääsi eilen tutustumaan pentulaatikkoonsa. Käy siellä ajoittain köllimässä. Kuvassa takana 56 tiineysvuorokautta..
 

14.12.2008
Cinna vain paisuu ja paisuu.... mutta mieli pysyy virkeänä! Laskettuun aikaan enää 14 vrk.
Kuvassa takana 49 tiineysvuorokautta.


30.11.2008
Cinna voi hyvin ja pyöristyy koko ajan. Ulkona liikkuessa on alkanut vauhtiaan rajoitella pikkuhiljaa. Ruoka ja unet maistuu neitille varsin hyvin. Kuvassa takana 34 tiineysvuorokautta.


25.11.2008
Cinna käytetty ultrassa tänään ja todettu kantavaksi. Reilun kokoinen pentue tulossa. Cinna voi hyvin ja väsymyskin on alkanut helpottaa. Kuvassa takana 26 tiineysvuorokautta.


10.11.2008
Puhelin liittymäni vaihtuu 12.11, mutta numero pysyy samana. Katkosta ei pitäisi tulla, tai niin ainakin luvattiin. Cinna voi hyvin, vaikkakin on entistäkin rauhallisempi, varsinkin ihan vain kotona ollessamme. Paljon tykkää ihan vain kölliä sohvalla. Ulkona jaksaa huidella entiseen malliin. Myös Assilla entiset kujeet. Cinnaa kovasti hoitelee ja välillä tuntuu vähän jurppivankin, kun toista ei ole oikein huvittanut viimeaikoina sen kanssa riekkua entiseen malliin. Vielä olisi 2 viikkoa aikaa ultraan. Kyllä osaa odottavan aika olla piiiitkä. Tänään ystävälläni Katjalla tuli pyöreitä vuosia täyteen, paljon ONNEA Katja!

28.10.2008
Olimme Lappeenrannassa astutusreissulla. Cinna on astutettu Onnilla 27. sekä 28.10. Astutukset sujuivat hyvin.
Kiitos Tiina ja Marko vieraanvaraisuudesta! Kiitokset myös Onnin kasvattaja Tiinalle matkaseurasta sekä henkisestä tuesta ja turvasta!

17.10.2008
Cinnan odotetut juoksut alkoivat tänään. Astutus ajoittunee loppukuulle.

11.10.2008
Uudet sivut julkaistu. Kiitos Katjalle!

06.09.2008
Cinnan sulhanen Onni, Emkristina’s Do The Mu, saavutti tänään RUS MVA tittelin (vahvistamaton)!!! Mahtavaa! Paljon onnea Onnille ja kotiväelle sekä kasvattajalle! On se komee mies!

26.08.2008

Cinnan kanssa käytiin Joensuussa match showssa, jonka järjesti Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistys Ry. Prinsessa käyttäytyi koko pitkän illan hienosti ja esiintyi todella edukseen, iloisella hännän heilutuksella ja taitavalla esiintymisellään. Alkuun sai avoimen luokan punaisen nauhan, voitti luokkansa ja vielä loppukirinä BIS 1!!! Palkinnoksi sai hienon pokaalin, lohiöljyä, herkkupussin, luutikkuja, 2 ruusuketta ja ison säkin nappularuokaa. Kiitos seurasta Anna & Luka! Lukakin esiintyi hienosti ollen avo pun 2.

18.08.2008
Tänään saapui kennelliitosta ilmoitus, että minulle on hyväksytty kennelnimeksi BLACKCODE’S.

12.08.2008

Tänään Chiccoxen E-pentuset täyttää 6-vuotta! Paljon onnea rakkalle Assi tuuliviirillemme sekä sisaruksille ympäri Suomenmaata! Vaatikaahan herkkuja ja kivaa touhua tänään. Toivotaan paljon vuosia lisää sekä hyvää terveyttä myös jatkossakin! Assi sai aloittaa päivän herkkuaamupalalla ja yhdellä sen lempi touhuista sisällä, eli tavaran piilotuksella, joita se sitten tykkää kovasti etsiä. Palkaksi sai hirmuiset kehut ja herkkuja tietenkin!

07.08.2008

Tänään tuli tieto, että yhdistelmälle Chiccoxen I’m A Dreamer “Cinna” & Emkristina’s Do The Mu “Onni” on saatu Suomen Sileäkarvaiset Noutajat Ry:n jalostustoimikunnan hyväksyntä!

02.08.2008
Tänään Kuopion Kv:sta tytöt sai tulokseksi: Assi VAL ERI; VAK 3 ja Cinna KÄY ERI; KÄK 3. Tuomarina oli tänään suomalainen Hans Lehtinen. Oli kivaa nähdä myös Cinnan siskoa Wunjoa, Assin siskonpoikaa Viriä, Cinnan ja Assin lasten isukkia Jussia, joka tänään hienosti PU 1, CACIB, VSP ja eilenkin PU 2, ja va-cacib, onnittelut!!! Paikalla oli myös liuta muita tuttuja koirineen, oli kivaa vaihtaa kuulumisia ja nähdä aina niin ihania koiruuksia. Katjalle kiitos seurasta sekä teltan lainasta ja kuvista ja Annalle tyttöjen handlausavusta.

01.08.2008
Kävimme Kuopion KV-näyttelyssä. Cinnalle tulos KÄY ERI; KÄK 3 ja Assille VAL ERI, VAK 3, PN 3. Tuomarina Philip John,  Intiasta. Huomenna uusiksi, toivottavasti paremmissa keleissä.

26.07.2008

Tänään pikkuprinsessamme Cinna viettää 4-vuotis synttäreitään. Aika menee turhan nopeaan, vastahan se oli pieni vauva. Aloitimme päivän äkkilähdöllä match showhun Reijolaan, jonka järjesti Pyhäselän Metsästäjät Ry. Siitä onkin aikaa muistaakseni jo pari vuotta, kun ko karkeloissa olen käyttänyt tyttöjä. Itse on tullut jokunen kerta käytyä katsomassa ja tuomaroimassa, mutta ilman tyttöjä. Cinnalla meni tänään esiintyminen varsin nappiin näin synttäreidenkin kunniaksi, eli sijoitus oli AVO SIN 1 ja lopulta vielä BIS 1, jee! Palkinnoksi saatiin hyvä mieli ja 2 säkkiä ruokaa ja pokaali. Mukana reissulla myös Katja ja kultaiset pojat. Toscalle onnittelut VET SIN 1, BIS 4!

Kotiin päästyä käytiin taas koko sakki uimassa. Juuri kun olimme pois lähdössä, törmäsimme aikuiseen kyykäärmeeseen, mutta onneksi kaikki koirat oli jo ehditty saada autoon. Illalla tytöt saa herkutella maksalaatikko kakulla Cinnan synttäreiden kunniaksi! Toivotamme paljon onnea myös Cinnan siskoille ja veljille!

17.07.2008
Meille on suunnitteilla pentuja loppuvuodeksi 2008. Käy katsomassa pentuja-sivua.
14.07.2008
Käytin Cinnan tänään toisen kerran virallisessa silmätarkastuksessa ja täysin terveethän ne silmät jälleen olivat. Samalla punnitsin neitokaisen ja pikkasen oli painokin pudonnut. Nyt painaa 26 kg joka on sille ihan hyvä.

12.07.2008
Päivitykset on jäänyt vähän vähemmälle nyt kesällä. Tai tuntuu, ettei kesä oikein ole vielä päässyt edes kunnolla vauhtiinkaan.
Koirat tosin ovat varmaan mielissään hieman viileämmistä ilmoista, kun ei ole niin tukahduttavan kuumaa ollut pitkiä jaksoja. Itsekin olen saanut olla kotona tänä kesänä. Moneen vuoteen en ole pystynyt kunnon lomaa viettämään, vaan olen ollut monien muiden määräaikaisia sopimuksia tehneiden tavoin vain pätkälomilla, tai saanut lomat aikaisin keväällä tai myöhään syksyisin. Ihanaa, kun nyt on saanut viettää kesää kunnolla. Ollaan nukuttu tyttöjen kanssa aamuisin piiiitkään ja sitten ajan kanssa ulkoiltu milloin missäkin maastoissa, välillä uiden ja toisen kerran taas treenien merkeissä. Molemmilla tytöillä tökkii taas vedestä palautukset. Jokin ihme pakkomielle tuntuu olevan päästä aina ravistelemaan, ennekuin haluaisi palauttaa damin tai linnun. Joku sitten päästelee savua korvistaan ja sitkeästi ongelmaa koitetaan purkaa. Sikäli jännä tuo vedestä palautuksen temppuilu, kun palautusongelmaa ei ole maalla treenatessa kummallakaan. Noh, tutkimattomat ovat flattineitien aivoitukset.

Assilla sterilointi ei ole vaikuttanut oikeastaan mitenkään. Samat kujeet on kuin ennenkin. Hieman muille nartuille on jopa alkanut isotella. Cinnalle taas on tullut nyt viimeisen puolen vuoden sisällä roppakaupalla itseluottamusta. Ei ole enää niin nyhverö Assin perässä kulkija, kuin ennen. Älyää käyttää jo omaa päätään paremmin. Onhan pikkuprinsessa jo pian 4 vuotiaskin. Äkkiä se aika tuppaa kulkemaan armottomasti eteenpäin. Assilla on omaksi itsekseen aika hyvä turkki nyt, kun vain säilyttäisi sen vielä ensikuun alun kuopion näytelmiinkin asti. Harmaa kuonossa sillä kyllä lisääntyy silmissä. Leikkaus vain teki Assin turkista aika pehmeän, mutta kiitos coat king-karstan, sekin on helpompaa pitää siistinä. Cinnalla on ihanan tuuhea ja kiiltävä, mutta se pituus odotuttaa itseään vieläkin.

Maanantaina syntyi siskolleni toinen lapsi, pikku poika sekin. Tiistaina piti tietenkin käydä sairaalalla vauvaa sylittämässä. Tänään saimmekin sitten hetkeksi pikkuprinssin kotiin asti vierailulle isoveikan kanssa. Assi on aina ihan haltioissaan vauvoista, kuten nytkin. Tosi kovasti tykkää ja haluaisi päästä viereen köllimään ja hoitamaan. Assi onkin saanut elämänsä aikana monia ihania lapsikavereita, joiden kanssa on todella kärsivällinen. Assilla hermot ovat luotettavat lasten kanssa touhutessa, joten se itsekin hakeutuu lasten tykö ja sen uskaltaa luottaa ihan hyvin. Muuten se on aika kohelo koiruus ja vilkas, mutta lasten kanssa niin ihanan rauhallinen. Itse varoo hyvin, ettei vaan istu päälle ja maahankin menee todella varoen. Cinnaa ei oikein lapset innosta. Käy nuuhkimassa ja sietää lapsia, mutta ei itse haleudu niiden seuraan. Vähän isompien lasten kanssa viihtyy, mutta nappulaliigalaiset saa Cinnan yleensä perääntymään omiin oloihinsa.

Tänään kuten monena muunakin päivänä kävimme hyvien kultsukamujen kanssa lenkillä ja kivaa oli niin koirilla kuin ihmisillä.
Kiitos Katja kuuntelemisesta ja kaikesta, olet korvaamaton kaveri!

03.06.2008
Käytiin 4 noutajan voimin ensin pienellä höyryn päästö lenkillä. Itselle se olikin tarpeen, sillä Assi kehvelivie kävi taas kerran pyörimässä siinä itsessään. No, eikun ensin koirat sitten uimaan ja sitten päästiinkin töihin. Otettiin damitreenit. Kaikki koirat oli koko harjoitusten ajan ulkona, häiriönä muille. Harjoituksessa tuli onnistumisia ja takapakkejakin. Ensin otin Assille, joka kattoi hakualueen todella hyvin, eikä ollut lainkaan haukkumista, jota ajoittain harrastaa kuumetessaan. Heti alkuun Assi aloitti työt ottamalla löytämänsä damin suuhunsa, jonka kanssa lähti etsimään uutta ja löydettyään vaihtoi sen. Loppu haut meni nappiin, ja palauttikin lähes kaikki käteen asti. Cinnalla oli todella kovat kierrokset päällä, joten vähän jännitti, mitä treenistä tulee. Mutta lähetykset meni hyvin, malttoi odottaa lupaa hienosti, eikä karannut ominpäin uuteen hakuun, kuten joskus tuppaa tekemään. Myös Cinna kattoi hakualueen mahtavasti. Mutta mutta… Päätti sitten neitikin keksiä vaihtamisen uuden sattuessa kohdalle. Teki sen kerran, tai toisesta en ole ihan varma, vahtoiko, vai puottiko vaan jo suussa olleen damin välillä. Mutta vaihtohomman jälkeen kutsuin sitä heti, kun näin tulevan damin kanssa takaisinpäin, ettei vaan taas keksisi vaihtaa matkalla. Se auttoi. Palautukset tuli yhtä lukuunottamatta kaikki käteen asti, jes! Se onkin Cinnalla ollut yleensä hyvää maalla treenatessa. Vedestä tuotaessa tuppaa painelemaan ensin ravistelemaan. Eli Assille nyt aloitan vaatimaan enemmän tuonteja, toiveena saada haukkuminen pois, jota aloittaa yleensä 3-4 haun jälkeen. Cinnalle tarkempaa damien sijoituspaikkoja, jotta vaihtamisen unohtaisi ja tarkkuutta vedestä palautukseen, jotta ei koittaisi karata ensin ravistelemaan. Mutta pitkä kuuma kesä edessä ja aikaa treenata, intokin kun taas on palannut!

02.06.2008
Assin luonnetestistä on kuvattu video ja nyt se on käsitelty. Videon pääset katsomaan oheisesta linkistä. Myös tuomarin kertomana arvostelu videona. Kuvannut Minna Piiroinen. Kiitos Minna vaivannäöstä!

25.05.2008
Tauon jälkeen on treeni intokin jälleen palannut. Tänään käytiin kaverin ja hänen kultsupoikien kanssa ottamassa vesinoutoa variksella. Muut koirat toimivat häiriökoirina, ja yksitellen otettiin sitten vesinoutoja. Kivasti koirat pelitti. Tytöillä vaan on tapana pyrkiä päästä ravistelemaan itsensä, ennekuin haluaisi tirpan palauttaa, mutta ohjaajalta nopeita refleksejä vaan. Pitänee jälleen rueta hankkimaan pakastimeen tirppoja. Koirat nautti taas pitkän talven jälkeen uimisesta, lystiä oli. Ja ah sitä ihanaa märän koiran sekä variksen hajua autossa, puhumattakaan kurasta. No, tuleepa alettua siivoamaan autoakin säännöllisemmin pakon sanelemana.

18.05.2008
Viikonloppu vierähti Joensuun näyttelyissä. Lauantaina kehässä vain Cinna, tuloksella KÄY ERI 2. Tänään kehässä molemmat.
Cinnalle tulos KÄY EH 1 ja Assille VAL ERI 2, PN 4. Oli mukavaa nähdä tuttuja pitkästä aikaa! Nyt meille tulenee taukoa näyttelyistä, jotta turkit tasottuisivat.

10.05.2008
Tänään kävin Assin kanssa luonnetestissä. Testi meni hyvin ja Assi ei juurikaan kuormittunut testistä. Vilkas ja itsevarma neito on, ei juuri koetuksista hätkähtänyt. Odotin Assin reagoivan äänekkäämmin testissä, mutta eipä ääntä juurikaan kuulunut.Hyökkäyksiin, kelkkaan, tynnyriin tai ylös vedettävään pussiin ei juuri hätkähtänyt, mutta ei myöskään katsonut aiheelliseksi puolustautua. Tiedot osa-alueista Assin kokeet osiossa.

19.04.2008
Pyörähdettiin tänään Kiuruvedellä näyttelyssä. Bikinityttömme Cinnan tulos käy eh, käk 2. Kiitos matkaseuralaisille Annalle ja Raminille.

13.04.2008
Tänään käytiin Kajaanissa ryhmänäyttelyssä molempien tyttöjen kera. Assilla meni jälleen loistavasti, VAL ERI, VAK 1, PN 3 ja Cinnalla EH 2. Sää oli aivan kauheen tuulinen ja pyrytti, joten umpijäässä siellä sitten seisoskeltiin. Välillä piti koiriakin juoksuttaa, etteivät reppanat kylmety häkkiin. Osallistuttiin sitten ominpäin kasvattajakisaan, josta tuloksena kennel Chiccoxenille ROP kasv, KP, BIS 1, onnea Anne! Ryhmä rämä esiintyi oikein hienosti! Arvostelut omilla paikoillaan. Ensiviikonloppuna sitten Kiuruvedelle Cinnan kanssa, Assi lähtee vain turistiksi.

05.04.2008
Tänään kävimme ryhmänäyttelyssä Polvijärvellä. Assilla meni varsin kivasti, voitti valioluokan erillä ja sijoittui parasnarttu kehässä 2. Assi osallistui myös kasvattajaryhmään, ryhmän ollessä ROP-kasv, KP ja BIS 4! Onnittelut kasvattaja Annelle, kennel Chiccoxen! Cinna sai tulokseksi KÄY EH, KÄK 2. Arvostelut omalla paikallaan. Kiitos kuskillemme Raminille ja Annalle seurasta! Ensiviikonloppuna suuntaammekin sitten Kajaaniin ryhmänäyttelyyn.

03.03.2008

Voiko ihanammin aamu enää alkaa! Mahtavia uutisia kennelliitosta! Assin tyttären Sylvin, Chiccoxen Nobody’s Fool, lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0! Silmät tutkittukin jo aiemmin terveiksi! Onnittelut terveestä tytöstä Sylvin kotiväelle ja kasvattajalle tietty myös!

01.03.2008

Tänään käytiin Kerimäellä ryhmänäyttelyssä. Cinna sai tulokseksi käyttöluokassa ERI 2. Cinnan Tosca mamma repäisi tuloksen ROP ja RYP 3, Veeti veli VSP ja SERT, mahtavat onnittelut! Osallistuimme myös kennel Chiccoxen kasvattajaryhmään kokoonpanolla Tosca, Veeti, Jalo ja Cinna ryhmän ollessa ROP, KP ja BIS 2 ryhmä, onnittelut kasvattaja Annelle!

Veeti VSP ja Tosca ROP

Matkaseuranamme oli Katja ja tyttöjen ihqu kamu kultsupoika Kasma saaden tuloksen eri 1, ja PU 3, onnea Katja ja Kasma! Arvostelu löytyy omalta paikaltaan ja kuviakin lisätään ko reissulta, kun niitä jälleen hovikuvaajamme Ramin ehtii katsomaan! Assi oli reissun ajan kaverini Jennin hellässä hoidossa, iso kiitos jälleen! Assi on niin mielellään kaverillani hoidossa, jossa saa paljon rapsutuksia, juosta vapaana ulkona ja nauttia lasten kanssa touhuamisesta, jossa on väsymätön kaveri! Nyt pidämme pienen kuukauden mittaisen näyttelytauon ja matkaamme seuraavan kerran sitten Polvijärvelle ryhmänäyttelyyn molempien tyttöjen kanssa huhtikuun alussa.

23.02.2008
Tänään käytiin Tuusniemellä ryhmänäyttelyssä. Mukana kehässä vain Cinna, joka sai tulokseksi käy eri 3. Cinnan veli Jalo, Chiccoxen Ice And Fire oli PU 1, SERT ja VSP, onnea Anna ja Ramin! Muuten sai Cinnakin hyvän arvostelun, mutta tuomaria häiritsi pyöreähköt silmät, jotka sillä onkin ja hänen mielestään ahdas leuka. Mutta ensiviikonloppuna lähdemmenkin jälleen näyttelyyn Kerimäelle ja katsellaan, mitä siellä tuomari Cinnasta sanoo.
 

05.02.2008
Assi on parantunut leikkauksesta todella hyvin ja nopeasti. Oli kipeä vain leikkausillan. Muutama päivä siinä otettiin rennosti, ihan vain pissatukset, jonka jälkeen aloitettiin jo rauhalliset hihnakävelyt. Nyt ollaan jo käyty kunnon lenkeilläkin jo useita päiviä, jotka ovatkin olleet enemmän kuin tarpeen, sillä virtaa neitillä on ollut vaikka kuinka paljon. Ihan kuin Assilla olisi “kuulokin parantunut”, vai liekö vain kuvittelen, kun ei olla juuri mitään ihmeitä tehty lähiaikoina, niin sitä huvittaa kenties kuunnellakin jotain, mitä sanottavaa sille on. Iltaisin olen tehnyt tytöille tavaroiden piilotusta sisällä, josta onkin tullut molemmille jokailtainen mieluisa traditio. Pienestä sitä voikin olla niin iloinen!

26.01.2008
Leikkauspäivän ilta oli Assilla herättyä muutaman tunnin ajan aikamoista valitusvirttä ja hoipertelua. Mutta asettui sitten aina välillä, kun peittelin sen parin peiton kapaloon. Perjantaina ja tänään olo on ollut, kuin mitään ei olisi operoitukaan. Neito riekkuu minkä ehtii, joten sitä on todellakin ollut tarvetta hillitä ja vahtia kunnolla. Eli kipuja ei ainakaan vaikuttaisi paljoa olevan, kun piehtaroi ja koittaa päästä ottamaan spurtteja Cinnan härkättyä sitä. Sisällä malttaa lepäillä, mutta Assin on vaikea käsittää, miksi edes ulkona ei saisi riekkua ja lenkillekään ei eukko vie. Cinna pääsikin tänään velipoika Jalon ja toverien seuraan jäälle lenkille, niin jospa se sitten sekin antaisi Assille rauhaa, ettei eristää tarvitsisi. Mekko päällä joutuu olemaan koko ajan sisällä, Cinnaakin kun haavat kovin kiinnostaisi päästä nuolemaan. Pikkasen leikkaushaava punottaa, mutta sitä nyt puhdistellaan, niin jospa se siitä asettuu. Assi antaa käsitellä itseään hyvin, niin se ei onneksi ole ongelma.

24.01.2008
Tänään Assi steriloitiin ja samalla poistettiin suurentunut luomi kyljestä. Leikkaus meni hyvin ja nyt vain täytyy keskittyä paranemiseen. Onneksi itse pystyn olemaan kotosalla tassusta pitämässä nyt muutamia päiviä. Assi sai kiitos hyvän kaverini, uudet upeet yökkärit suojaamaan haavoja. Antibiootit ja kipulääkkeet sai, joten toivotaan, että haava ei tulehdu ja toipuminenkin menee toivotusti. Lenkit on nyt vähän aikaa kiellettyjä, mutta pian sitä taas painellaan toivottavasti pitkin maita ja mantuja. No, ehkä sitä tulee potilaan hoivaamisen lisäksi saatua aikaiseksi jotain hommiakin tehtyä kotosalla, kun kerran neljän seinän sisällä nyt muutama päivä elellään. Cinnaa toki pitää lenkittää, että edes sen verran koitan päästä ulkoilemaankin lähipäivinä. Kiitos Anna, kun läksit mukaan lääkäriin ja kantelemaan neitoa.

05.01.2008

Niin se vaan aika hupsahti nopeasti ja Assin pikku vauvat Sylvi ja Zorro viettävät tänään 1-vuotis synttäreitään! Toivottavasti saatte herkkuja ja haleja! Paljon onnea molemmille lapsosille Assi mammalta kera taustajoukkojen!


sivun alkuun

Sivujen sisältö © Kennel Blackcode´s Janna Kämäräinen 2010
Sivujen ulkoasu © Kennel Goldencream´s Katja Surakka 2010
eXTReMe Tracker