Etusivu  Esittely Koirat Kasvatit  Pentuja  Uutiset  Kuvia  Linkit  Yhteystiedot  Vieraskirja


Muistoissamme



Leevi 1999 - 2002

Collie Leevi tuli meille myös pienenä pentuna, noin 7 viikkoisena. Leevi oli kiltti, helppo koira. Harrastelimme sen kanssa tokoa ja agilitya ihan vain touhuilumielessä. Tuli toimeen kaikenlaisten eläinten kanssa, joskin sen arkuus vaikeutti sen tutustumista muihin alussa. Piti Lili sakemanniamme tukena ja turvanaan. Leevi alkoi sairastella noin puolivuotiaana, ja syitä selviteltiin useamman eläinlääkärin voimin. Leevi oli vaikeasti allerginen monen monelle asialle, sen haimassa, maksassa ja suolistossa oli myös vikaa. Tutkimusten ja testien sekä lääkkeiden lukematon määrä ei tuonut sille pelastusta. Leevi lähti autuaammille maille paria viikkoa vajaa 3 vuotiaana.



Lili 1992 - 2001

Saksanpaimenkoira Lili tuli meille vajaa 7 vuotiaana, juuri kun olimme menettäneet sen veljen Kenun. Lilillä oli jääräpäinen luonne veljeensä verrattuna ja aika-ajoin se koettelikin käskyjen pitävyyttä. Tuli pääosin hyvin juttuun muiden eläinten kanssa, mutta halusi selvästi olla se, joka viimeisen sanan sanoo. Mukava tyttö kuitenkin kaikenkaikkiaan. Otti hyvin siipiensä suojaan Collie poika Leevin. Eläkeläisrouvan sydän petti 9 vuotiaana.



Kenu 1992 - 1998

Saksanpaimenkoira Kenu tuli meille vajaa 3 vuotiaana. Pehmeäluonteinen, kuuliainen ja kiltti herrasmies. Tuli hyvin toimeen muiden eläinten kanssa, sekä rakasti kovasti lapsia. Harrastin Kenun kanssa tokoa ohjatussa ryhmässä ihan yhteiseksi iloksi ja yhteistyömme lujittamiseksi. Kenun kanssa touhutessa tuntui, että se ymmärtää jo puolikkaasta ajatuksesta, mitä siltä haluttiin. Elämäni koira, jota on edelleen suunnaton ikävä. Menetimme Kenun vajaa 7 vuotiaana maksasairauteen.



Pele

Rottweiler Pele tuli meille pienenä pentuna, 8 viikkoisena. Lujahermoinen jääräpää, jolla voimakas vartiointivietti. Tuli toimeen muiden eläinten kanssa, mutta joskus samanikäiset urokset sai kierrokset nousemaan. Pelestä jouduimme luopumaan vajaa 4 vuotiaana sen sairastuttua, oletettavasti aivokasvaimeen.


sivun alkuun


Sivujen sisältö © Kennel Blackcode´s Janna Kämäräinen 2010
Sivujen ulkoasu © Kennel Goldencream´s Katja Surakka 2010
eXTReMe Tracker